Tilasto

Kumman valitsisit, Ässä Mixin vai Missä X?



Ässä Mix     III


 Missä X    IIIIIIIIII

Tarina jatkuu

Taikamaailma- Anteeks mikä? Osa 2.

Nainen avasi puiset ovet ammolleen ja veti minut sisään. Hän työnsi minua edellään korkeita käytäviä ja sokkeloisia portaita. Luulen, että kuljimme ylös päin, mutta sitä oli vaikea sanoa, sillä nousimme, että laskeuduimme portaita pitkin lukemattomia kertoja. Nainen esittäytyi Mirandaksi ja kertoi todellakin olevansa piika. Hän myös puhui jostain henkilökohtaisesta piiasta, mutta en kuullut kaikkea, koska kuljimme juuri silloin äänekkään salin ohi. Mahtoi olla juhlat käynnissä. En ehtiny edes kurkata ovesta, niin nopeasti Miranda minua kuljetti. Ryntäilimme vielä muutaman minuutin ajan, kunnes hän viimein hidasti ja näytti minulle jälleen yhden puisen, tällä kertaa suljetun oven.

”Täällä sinä asut.”, hän vastasi ja avasi oven. Aluksi huoneen valo tuntui liian kirkkaalta, joten jouduin räpyttelemään silmiäni. Kun silmäni tottuivat valoon, näin valtavan huoneen, jonka päädyssä oli aivan yhtä valtava parveke.

”Minä? Ihan oikeesti? MÄ!?!”, kiljaisin. Miranda nyökkäsi hymyillen ja väisti nopeasti tieltäni, kun juoksin huoneeseen. Ryntäilin ympäriinsä kuin 3-vuotias. Pompin sängyllä, kurkkasin joka ikiseen laatikkoon ja kaappiin, pyörähdin parvekkeella, kiipeilin kaiteella ja melkein putosin siltä. Lopuksi pysähdyin vaatekaapin eteen. Kurkkasin pikaisesti sisään ja muutin sanavalintani vaatehuoneeksi. Se oli yhtä iso kuin huoneeni kotona! Tai no, vanha huoneeni. Kävelin lumottuna syvemmälle. Vaatteita roikkui henkareissa kattoon asti. Kenkiäkin oli seinällinen! Vaatteet olivat pääasiassa hameita ja iltapukuja, mutta terävä katseeni huomasi ratsastusvaatteita, toppeja ja jopa farkkuja!Himoshoppaajan taivas! Kipittelin ympäriinsä, vetäen vaatteita sieltä täältä mukaani. Hyppäsin laukkujen yli suuren peilin eteen.

”Wow...”, hämmästyin ja pudotin vaatteet lattialle. Olin jo ehtinyt unohtaa hiuksieni kasvupyrähdyksen, joten aika hämmentävää se oli. Tokenin nopeasti, joten nappasin käteeni esimmäisen hameen ja sovitin sitä. Seuraavan puolen tunnin ajan kokeilin erilaisia hameita.Tuon 30 minuutin aikana olin huomannut, että meikkini muuttui jokaisen asun yhteydessä. Lempparikseni päätyi kultainen, pitkä hame, joka kumminkin oli niin avonainen, ettei äitini olisi antanut minun pitää sitä. Se jätti selän paljaaksi ja oikealla puolella oli reiteeni asti yltävä halkio.

”Felicia, oletteko valmis esittelykierrokselle?”, Miranda koputti oveen.

”Ömm.... Joo.”, vastasin,

”Kannataisko mun silti vaihtaa vaatteet?” Miranda vilkaisi asuani.

”Se näyttää upealta! Mutta ehkä vähän liian juhlava tähän tarkoitukseen. Kierrämme vain linnaa tutustumassa ihmisiin ja huoneisiin.”, hän tarkensi. Nyökkäsin nopeasti ja etsin käsiini sen vihreän mekon, joka minulla oli.

”Tämä on siis ruokasali.”, Miranda esitteli minulle. Sali oli samanlainen, kuin kaikki tarinoiden salit: pitkä pöytä ja paljon tuoleja. Kierros jatkui läpi juhlasalin, palvelijoiden huoneiden ohi keittiöön.

”Jean-Pierre? Katsos kuka tuli käymään?”, Miranda huhuili. Keittiöön taapersi kokinhattuinen mies.

”Fantastique! Prinsessa on palannut!”, mies huusi innoissaan ranskalaisella aksentillaan. Miksi kaikki kokit ovat aina ranskalaisia? Sehän on jo melkein klisee!

”En voi uskoa tätä! 'än on vielä kauniimpi kuin kuvittelinkaan! Bonjour mademoiselle!”, mies ihasteli.

”Öh... Bonjour..?”, vastasin epävarmasti. Kokki alkoi hyppelemään ympäri keittiötä, puhuen samalla nopeasti. En saanu mitään selvää, koska lähes joka toinen sana oli ranskaksi. Vilkaisin hädissäni Mirandaa. Nainen hymyili takaisin ja kuiskasi:

”Hän on vain hyvin energinen ja innoissaan.” Naurahdin hämilläni ja käännyin ympäri. Jean-Pierre oli jo lopettanut keittiönsä esittelyn. Hän seisoi erään oven edessä ja huusi:

”ANDREEEEEW!!!! Meillä on invitée- vieras!” Kuului askelia ja ovi aukesi. Leukani loksahti auki. Sisään astui noin 16-vuotias poika. Hän käveli luokseni ja ojensi kätensä.

”Hei, olen Andrew. Mukava tavata teidän korkeutenne.”, poika sanoi. Hän oli niiiin hyvännäköinen! Tuijotin häntä pitkään, kunnes Miranda tönäisi minua.

”Ou, h-hei!”, vastasin änkyttäen. Kättelimme nopeasti. Tuijotin Andrewta tuppisuuna, hänen kertoessaan hiukan työstään:

”Toimin täällä kokin apulaisena. Ehkä sitten joskus pääsisin pääkokiksi jonnekin.”

”Mutta et tänne! Täällä chef olen minä!”, Jean-Pierre hihkaisi hyväntuulisesti,

”Ja nyt monsieur, jos sinä aiot sen pikku unelmasi toteuttaa, niin käveles tuonne tekemään sitä soupe- keittoa!”, hän jatkoi. Andrew naurahti ja lähti huoneesta.

”Ei!”, vinkaisin hiljaa. Miranda kääntyi katsomaan minua oudoksuen, mutta onnekseni Jean-Pierre ei minua kuullut. Kun lähdimme huoneesta, Miranda kumartui puoleeni ja kuiskasi:

”Älä kuolaa! Todella kuninkaallista.”

”Ai sä huomasit..?”, kysyin häpeissäni. Miranda naurahti ystävällisesti.

”Sen huomaisi jopa sokea!”

”Jean-Pierre ei huomannut!”, yritin puolustaa itseäni. Sitten yhtäkkiä havahduin.

”Olen siis ihan oikeasti prinsessa?”, kysyin uskomatta korviani. Miranda nyökkäsi hymyillen.

”Wau...”, olin pyörtyä. Ihan oikeasti! Miranda joutui tukemaan minua. Hän työnsi minut huoneeseeni.

”No niin, pidä hauskaa tai rentoudu. Miten vain! Tulen hakemaan sinut parin tunnin päästä.”, hän huikkasi ovelta. Nyökkäsin.

”Ai niin, huoneessasi on TV.”, hän lisäsi naurahtaen ja poistui.

”TV? Täällä?”, ihmettelin ääneen. Huomasin kumminkin pian kaukosäätimen ja päästin riemun kiljahduksen. Löytyisiköhän täältä tietokone?

”Selkä suoraksi!”, Miranda komensi. Paransin ryhtiäni, mutta kompuroin pahasti ja olin kaatua portaissa. Iltapuvut ovat kieltämättä upeita, mutta kävely niillä ei ollutkaan niin helppoa kuin olin kuvitellut. Etenkin tämä sininen, tiukka yksilö oli hankala.

”Ei tämä onnistu!”, kitisin ja puhalsin etuhiuksiani silmiltäni. Puristin kaidetta lähes paniikinomaisesti. Miranda pudisteli päätään.

”Ensiksi, päästä irti siitä kaiteesta.”, hän komensi. Hetken mietittyäni tottelin.

”Toiseksi, ota vähän lyhyempiä askelia.” Purin hampaitani yhteen ja kokeilin varovasti. Se toimi! Kipitin ylpeästi huoneen poikki ja kompastuin maton reunaan.

”Au...”, vikisin. Miranda pudisteli nauraen päätään ja auttoi minut ylös. Mekon sininen väri korosti punastumistani.

”Ehkä minun pitäisi vielä harjoitella...”, huokaisin, miettien kauhulla illalla vietettävia juhlia minun kunniakseni.

Ne portaat eivät koskaan ennen ole tuntuneet yhtä pitkiltä. Koskaan ennen en ole ollut niin tietoinen muiden katseista kuin nyt. Juhlasali oli täynnä ihmisiä ja sen verran voin kertoa, että KAIKKI katsoivat minua. Muistan vieläkin sen hetken, kun suoristin pukuni helman miljoonannen kerran ennen kuin astuisin sisään. Ja sitten ne ovet aukesivat ja elämäni yksi sekä kauhimmista, että ihanimmista hetkistä alkoi. Punaiset hameen helmat heiluivat kevyesti. Joo, olen vähän itserakas, mutta taisin näyttää aika hyvältä. Siitäkin huolimatta ainut juttu mitä pystyin ajattelemaan oli kompastuminen hameen helmaan. Niinkin oli käynyt monta kertaa harjoituksissamme. Pudistin päätäni ja lähdin kävelemään. Jokaisen askeleen kohdalla itsevarmuuteni kasvoi, mutta olin silti helpottunut kun pääsin alas. Kuulin pikkutyttöjen hihkuvan innosta ja riitelevän kuka saa minun pukuni, kun kasvavat. Useampikin poika tuijotti minua suu auki. Ehkä prinsessana oleminen ei olekaan niin paha asia. Okei, enää oli jäljellä kävellä koko salin poikki valtaistuimien luo ja saada se kruunu. Tai no tiara, mutta ei sillä sen väliä. Korjasin vaivihkaa toista olkainta ja kuljin ihmisten muodostamaa kujaa pitkin eteenpäin. Monen kilometrin päästä (siltä se ainakin tuntui) pääsin perille. Pian lyhyen ”seremonian” jälkeen ihmiset hajaantuivat ympäri salia ja yllätyksekseni valssin sijaan koko sali kaikui Katy Perrystä.

”Uu, siistii!”, hihkaisin.

”Haluat varmaan mennä pitämään hauskaa?”, Miranda ilmestyi viereeni. Nyökytin niin reippaasti, että kruunu putosi. Miranda sai sen kumminkin napattua ilmasta. Jäätävä ninja!

”Seuraa minua!”, hän sanoi ja lähti kulkemaan. Kipitin naisen perässä valtaistuinten taakse. Sieltä hän pujahti kahden verhon välistä, joiden takaa ei paljastunutkaan ikkunaa, kuten olin odottanut, vaan portaat alaspäin. Askelsin ne varovasti alas ja jatkoimme matkaa. Pian edessäni oli pitkät kierreportaat ylös.

”Tämä kulkee suoraan huoneeseesi. Vaihda johonki lyhyempään hameeseen.”, Miranda selitti nopeasti. Nyökkäsin ja lähdin pomppimaan portaita.

”Kuka täysjärkinen aikuinen käskee vaihtamaan LYHYEMPÄÄN hameeseen?”, mietin nauraen. Kuten Miranda oli kertonut, huomasin pian olevani huoneessani. Ovi portaisiin oli yhden taulun takana. Vaihdoin nopeasti vaatteet ja kipitin portaat takaisin alas. Jotenkin en yllättynyt kun kaaduin viimisen portaan kohdalla. Sain kumminki otettua käsillä vastaan, joten säästyin tällä kertaa ilman mustelmia. Juoksin käytävän päähän ja kipusin viimeiset rappuset ylös. Bileet olivat kunnolla käynnissä. Huomasin nopeasti, että monet juhlijoista olivatkin suurinpiirtein minun ikäisiä. Huomasin jopa Andrewin pitämässä hauskaa. Liu'uin tanssijoitten joukkoon.

The End of part 2

Haastattelu

Haastattelen 13-vuotiasta Susannaa luokaltani, joka on myös hyvä kaverini :DDD

1: Mitä harrastuksia sinulla on ja kuinka monta kertaa viikossa?

-Harrastan kiipeilyä kerran viikossa ja lisäksi rullaluistelen ja pyöräilen vapaa-ajalla.

2: Mikä on lempiaineesi?

- Liikka.

3: Mitä mieltä olet koulusta?

-Kai se on ihan ok. Aamunavaukset on kyl turhii paitsi jos o jääny läksyt tekemättä.

4: Tykkäätkö kouluruuasta?

-No en kyl kauheesti, mut syön kuitenki päivän aikana jtn.

5: Mitä mieltä olet koulun kahvilasta?

-Siel myydään kaikkee kivaa, mut se muija o ärsyttävä.

6: Mitä koulussasi on kivaa?

-Emmä tiä, monet opet o ihan kivoi.

7: Jos voisit, vaihtaisitko koulua?

-En

8: Onko jotain mitä haluat vielä kertoa?

-Öö, ei kai.

Selvä, kiitos ajastanne !! :)

- Ai tä
-Kiitos ajastanne !! :) 
-Aajoo ole hyvää.